Etusivu arrow Palvelut arrow Markkinointiapu
Työkalut
Markkinointiapu
Henkilökohtainen neuvonta
Tuotantoneuvonta
Markkinointiapu
Markkinointipalvelut

TARU tarjoaa projektissa toimiville taiteilijoille käytännön apua taidetuotannon tiedotukseen ja markkinointiin eri medioissa

TELEVISIO

TARU-projekti on tuottanut viikoittaista TARU-TV-ohjelmaa Ykkösen Aamu-tv:lle (YLE, TV 1) syksystä 2002 lähtien.  TARU II -projektissa tv-tuotanto jatkuu kesään 2007 saakka.  Näiden vuosien aikana tuotetaan yli 200 tv-ohjelmaa, joita voidaan hyödyntää television lisäksi myös muissa medioissa.

TARU-TV-ohjelmat esittelevät projektissa toimivia taiteilijoita henkilökuvien ja reportaasien kautta.  Lisäksi tv-sarjassa nostetaan esiin tärkeitä, TARU:n kohderyhmiä koskettavia kulttuuripoliittisia teemoja.

Televisiossa taiteilijoilla on mahdollisuus itse kertoa taiteensa sisällöstä ja tavoitteista suurelle yleisölle.  Samalla nousevat esiin ne ongelmat, joita vähemmistötaiteilijat tai nuoret, uransa alussa olevat taiteilijat, kohtaavat tämän päivän Suomessa.  Taiteilijan työssä televisio ennen kaikkea väline, jonka avulla voi löytää uusia yleisöjä.

TARU-TV-ohjelmat lähetetään Ykkösen Aamu-tv:ssä keskiviikkoisin klo 8.15
syys- ja kevätkaudella.  Ohjelma uusitaan TV2:ssa samana päivänä Tänään otsikoissa -nimisessä iltapäiväkoosteessa.  Lisäksi YLE24-kanava uusii ohjelmia satunnaisesti etenkin viikonloppuisin.

YLE julkaisee viikottaisen TARU-TV-ohjelman omilla verkkosivuillaan osoitteessa www.yle.fi/yle24/videosali

TARU-TV-ohjelmat tuottaa Försti-Filmi Ky. Tuottaja ja toimittaja Helena Lehtimäki. Kuvaaja-leikkaaja Topi Heimonen.

Försti-Filmi tuottaa TARU-TV-ohjelmista DVD-kopiot taiteilijoille markkinointikäyttöön.

TARU-TV-toimitus ottaa vastaan mielellään ohjelmaehdotuksia.

Yhteystiedot
Helena Lehtimäki p. 09-584 00113, sähköposti
Topi Heimonen p. 09 - 584 00112, sähköposti
Radiokatu 5 D
00240 Helsinki
www.forstifilmi.fi



INTERNET


Internet on tänä päivänä yhä tärkeämpi tiedotus- ja markkinointikanava kulttuuritoimijoille.


Taiteilijarekisterit

TARU-TAITEILIJAREKISTERI

TARU-projektin omat verkkosivut nostavat esiin taiteilijoita ja heidän töitään monin tavoin. Sivustolla julkaistaan artikkeleita ajankohtaisista tapahtumista.
Erittäin tärkeä työväline on projektin ylläpitämä ilmainen taiteilijarekisteri.
Taiteilijoiden tulisi panostaa taiteilijarekisterissä julkaistavaan materiaaliin, sillä sitä voidaan käyttää monissa eri yhteyksissä.

Rekisteri on tiedotuskanava tapahtumajärjestäjille ja taiteen ostajille. Sieltä toimittajat noutavat tietoa ja kuvamateriaalia lehtiartikkeleita, radio- ja tv-ohjelmia varten.  Tiedot tulee pitää ajan tasalla.  Niitä on hyvä päivittää, sillä se osoittaa, että taiteilijoilla on toimintaa ja kysyntää.

Taiteilijarekisteri on ilmainen palvelu. Lisätietoja rekisterin käytöstä antavat TARU-tuottajat.


TARU haluaa esitellä myös muita taiteilijarekistereitä, että mahdollisimman monen taiteilijan tiedot löytyisivät samasta lähteestä:


TAUNO

Tauno on teatterin, tanssin ja elokuvan rekrytointisivusto. Tauno koostuu kolmesta palvelusta: ilmoitustaulusta, esittelysivuista ja hakutietokannasta.

Taunossa voi löytää työntekijöitä isoihin produktioihin tai pienille keikoille, hakea töitä tai tarjota ohjelmaa ja osaamista

Työnantajana voit jättää ilmoituksen työpaikasta, keikasta tai koe-esiintymistilaisuudesta tai etsiä ammattilaisia tietokannasta. Tauno on avoin ja maksuton kaikille työntarjoajille.

Työpaikkailmoituksia voivat lukea vain rekisteröityneet alan ammattilaiset eli TeMen ja Näyttelijäliiton jäsenet sekä Nätyn ja TeaKin opiskelijat.

Tauno on Teatteri- ja Mediatyöntekijät (TeMe) ry:n, Suomen Näyttelijäliiton ja Teatterikorkeakoulun (TeaK) rekrytointipalvelujen yhteinen palvelu.

Käy tutustumassa!: tauno.teak.fi


IMMIGRÉS


Maailman musiikin keskus (Global Music Center) kerää tietoja Suomessa asuvista maahanmuuttajamuusikoista ja yhtyeistä, jotka esittävät tai opettavat oman kulttuurinsa musiikkia. Kuvaukset musiikista, teknisistä vaatimuksista muusikkojen yhteystietoineen kootaan yksiin kansiin. IMMIGRÉS-luettelo on erityisesti suunnattu konserttien ja kurssien järjestäjille. Keskus päivittää Immigrés-tiedostoa mahdollisimman tehokkaasti.

Käykää tutustumassa: http://www.globalmusic.fi


Tapahtumakalenterit

TARU kertoo omassa tapahtumakalenterissaan projektin taiteilijoiden tapahtumista sitä mukaa, kuin taiteilijat ilmoittavat niistä.

Alla listattuna muita ilmaisia tapahtumakalentereita:

www.kulttuuri.tv

Kulttuuri.tv on kulttuurin valtakunnallinen informaatiokanava, joka välittää tietoa kulttuuritapahtumista, jotta mahdollisimman moni löytäisi mieleisensä tarjonnan runsaudesta.

Kulttuuri.tv ylläpitää internetsivuillaan tapahtumakalenteria, johon kulttuuritapahtumien järjestäjät voivat ilmoittaa tapahtumistaan ilmaiseksi.

Tapahtumakalenterista löydät tietoa ajankohtaisista kulttuuritapahtumista eri puolilta Suomea. Kalenterista voit hakea tapahtumia joko kaupungin, taidelajien, ajankohdan tai tietyn hakusanan mukaan. Löydät sivuilta myös suorat linkit tapahtuman järjestäjän sivuille sekä lipunmyyntiin.

Menokone
Pääkaupunkiseudun tapahtumia Nyt-liitteen sivuilla

Nöjesguiden
Ajankohtaista tietoa tapahtumista

Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus
Kulttuurifestivaalit ja kulttuuriasiainkeskuksen ohjelmia


Videot taiteilijoiden omille sivuille

TARU-TV tuottaa  kuvatusta videomateriaalista tai valmiista televisio-ohjelmasta taiteilijoille myös nettivideoita.  TARU antaa videot taiteilijoiden käyttöön ilman korvausta ja opastaa tarvittaessa sekä teknisesti että sopimusten laadinnassa.

Videot voidaan liittää myös TARU-taiteilijarekisterin sivuille tai johonkin videoportaaliin.

Sähköpostivideot

TARU avustaa  taiteilijoita suoramarkkinoinnin kehittämisessä.  Televisiomateriaalista leikataan esimerkiksi sähköpostiin liitettävä markkinointivideo.

Klikkaa alla olevasta linkistä ja tutustu sähköpostivideoon.


MOBIILI

Mobiilivideo

Mobiilivideo tulee lisääntymään sitä mukaa kun multimediaviestintä ja  mobiilitv:n käyttö lisääntyy.

TARU testaa mobiilivideon käyttöä joissakin TARU-tuotannoissa ja raportoi testin tuloksista. Projektin loppupuolella on mahdollista laajentaa mobiilivideon käyttöä.

Katso mobiilivideoesittely

Mobiili käyntikortti

TARU testaa myös mobiilin käyntikortin mahdollisuuksia suoramarkkinoinnissa.
Aluksi sitä kokeillaan osana isompaa markkinointikampanjaa.  Sen jälkeen taiteilijoille tiedotetaan miten toimia jos on kiinnostunut hyödyntämään mobiilin käyntikortin mahdollisuuksia.

Katso esimerkki



PRINTTI

Kirja kerrallaan

TARU toimii kiinteässä yhteistyössä Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n ylläpitämän Kirja - kirjakaupan kanssa. Siihen sisältyy pienkustantajien kirjoihin erikoistuneen Kirjakauppa Kirjan lisäksi Kirja kerrallaan -kirjapaino ja kustantamo.

Kirja kerrallaan -kirjapaino käyttää digitaaliseen tekniikkaan perustuvaa kirjantuotantotapaa, joka soveltuu erityisesti pieniin painosmääriin. Kirjaa voi painaa edullisesti viisi tai viisisataa kappaletta, sillä digipainon aloituskustannukset ovat vähäiset perinteiseen painotekniikkaan verrattuna. Digitaalinen painaminen on nopeaa, ja muutosten ja korjausten tekeminen käy vaivatta, ovathan aineistot taltioitu digitaalisesti. Myös uusintapainosten ottaminen on helppoa.

Kirjassa voit painattaa oman kirjan - piti se sitten sisällään runoja, proosaa, muistelmia, sukututkimusta tai tieteellistä tekstiä. OMAKIRJA-CD-rom on räätälöity vastaamaan omakustantajien tarpeita: sen sisältämien ohjeiden ja taittopohjien avulla on helppo muuttaa teksti viimeistellyksi visuaaliseksi kokonaisuudeksi. Kirja pyrkii huomioimaan myös yksilöllisemmät vaihtoehdot: se painaa kirjoja myös asiakkaan omien PDF-tiedostojen pohjalta ja tarjoaa sekä skannaus- että taittopalvelua.

http://kirja.lasipalatsi.fi


Markkinointikampanjat

TARU suunnittelee projektin aikana muutaman laajemman markkinointikampanjan, joissa hyödynnetään edellä mainittuja uuden teknologian antamia mahdollisuuksia yhdessä perinteisempien markkinointikeinojen kanssa.

Taideteosten myynninedistämisen lisäksi tavoitteena on löytää uusia yleisöjä ja edistää tapahtumalipunmyyntiä. 

Markkinointikampanjoihin järjestetään haku, josta tiedotetaan TARU:n kuukausikirjeissä.

Markkinointipalvelujen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa TARU-TV-tuottaja Helena Lehtimäki.